Nalla Shalom Pillange - Kiltit Shalomin tytöt

Tämä kirjoitus piti julkaista jo viime viikolla mutta sen esti äärimmäisen tärkeä tapahtuma joka sulki internetverkon osavaltion pääministerin toimesta. Kyseessä oli "Maailman Tamilin kielen konferenssi" jossa muuten suureksi julkkikseksi on noussut Asko Parpola Helsigin yliopistosta joka palkittiin konferenssissa. (Wiki: "Asko Heikki Siegfried Parpola (s. 1941) on suomalainen indologian ja Etelä-Aasianemeritusprofessori Helsingin yliopistosta. Hän on maailman johtavia Indus-laakson kirjoituksen asiantuntijoita. Parpola on Intian-tutkijoiden ja kielitietelijöiden keskuudessa tullut tunnetuksi erityisesti teoriastaan, jonka mukaan Indus-laakson kirjoitus kuvaisi jotakin muuten tuntematonta dravidakieltä.") Asko oli tainnut tutkimuksissaan päätyä tulokseen joka sijoittaa Tamilin kielen juurikin tuonne. Hyvä Asko! MUtta siis, koska tämä oli elintärkeä tapahtuma, ja kaikkien tuli seurata puheita ja kulkueita, kaikenmaailman sirkushuveja, ei internet toiminut kolmeen päivään. Täysin kohtuullista, eikö. Sen jälkeen lähdin vielä Keralaan "sukuloimaan" ja nettitauko venyi.

Nyt siis olen taas täällä Maduraissa, eteläisessä Intiassa Tamil Nadun osavaltioissa auttelemassa Shalomin koululla ja asustamassa sen perustajan Ritaman, tyttärensä Sujathan ja miehensä Davidin kanssa. Niille, jotka eivät vielä paikkaa tunne, Shalom on koulu erityistä tukea tarvitseville nuorille naisille. Noin puolella tytöistä on down syndrooma, ja muilla yleensä diagnosoimattomia syndroomeja. Shalom toimii päiväkeskuksena näille tytöille, joille valtio tahi ympäristö ei muuten tarjoa paikkaa. Tytöt opettelevat kirjoittamaan ja laskemaan mutta myös asioimaan marketilla, pitämään huolta hygieniastaan ja kodin puhatudesta ja oppivat itsenäisiksi ja varmoiksi nuoriksi naisiksi. Shalomin perustaja Ritama on pitkän linjan aktivisti. Nuoremmalla hänen tyttäristään, Sujatha 27 vuotta, on myös down syndrooma, ja tämän myötä Ritaman aktivismi on siirtynyt lähes täysin puolustamaan kehitysvammaisten oikeuksia. Täällä vietän vielä ainakin kuukauden, oppien uutta ja mahdollisesti opettamalla jotain puolestani.

Tässä kirjoitus joka on odottanut julkaisuaan:

Paluu Shalomin koulun tyttöjen luo oli pitkä. Kolkatasta matka jatkui junassa Chennaihin Ritaman vanhemman tyttären Jeenan ja tämän perheen luo. Aika kului nopeasti yhdessä Jeenan ja valtavasti kasvaneiden tyttäriensä Thapasyan ja Kaavyan leikkiä seuratessa sekä yrittäessä saada keskustelua aikaan uuden lastenhoitajan Padman kanssa joka ei englantia puhu paria sanaa enempää, vielä vähemmän kuin minä Tamilia. Ihan hyvin se onnistui vaikka neiti onkin aika ujo. Ilmastoidussa makuuhuoneessa nukkuminen tuntui luksukselta, vaikka olikin ihan turhaa sähkönkulutusta.

Parin päivän kyläilyn päätteeksi yöjuna toi minut Maduraihin ja autoriksa tutuille kulmille Madurain lähiöön Narimeduun joka tarkoittaa Kettumäkeä. Kettuja ei näy, mutta Intian siskoani Sujathaa oli purrut rotta varpaasta yöllä muutamaa päivää ennen vierailuani. Nyt rottia ei näy, sillä seinät on maalattu uusiksi, kirkkaan limellä vihreällä. Maalauksen ja remontin syynä eivät olleet pelkästään rotat mutta myös se, että Shalomin koulu on nyt väliaikaisesti muuttanut toimimaan Ritaman omassa olohuoneessa ja kattoterassilla. Kaksi vuotta sitten koulu toimi vielä parin korttelin päässä erillisessä talossa, mutta tämän talon vuokranantaja katkaisi vuokrasuhteen koska hänen oma tyttärensä halusi muuttaa taloon. Tilalle oli löytynyt uusi rakennus, mutta sen vuokra osoittautui liian kalliiksi, eikä taloon tullut edes vettä, joten Ritama lopulta päätti, että toistaiseksi koulu toimikoon kotitalossa.

Tulevaisuudessa Shalom tulee muuttamaan pois kaupunkimaisemista. Jeena on miehensä kanssa hakemassa lainaa pankista Chennaissa ja tällä lainalla on tarkoitus maksaa talo, joka on jo varattu. Talo sijaitsee n. 10 kilometriä kaupungin ulkopuolella. Samalta suunnalta, on Ritama jo pitkän aikaa ollut ostamassa maapalaa. Ajatuksena onkin että uusi talo toimisi Shalomin asuntolana kun taas maatilkulle rakennettaisiin juuri koulua varten sopiva rakennus tiluksineen, jotta tytöt todella pääsisivät kokeilemaan siipiään ja taitojaan. Rajatussa tilassa on rajatut toiminnat, mutta kun lääniä riittäisi, olisi mahdollisuuksia niin paljon enemmän.

Shalomin tytöt ovat kasvaneet ja kehittyneet huomattavasti. Ennen ujot Anita ja Kasturi tanssivat nyt eturivissä valtava hymy kasvoillaan. Priya ja Saranya taas ovat oppineet kirjoittamaan pitkiä sanoja ilman ohjaustakin pelkkien tavujen sijaan. Uusia tyttöjäkin on tullut ja he vaikuttavat päässeen mukaan porukkaan hyvin. Koulun opettajatkin tuntuvat reipastuneet entisestä. Päivät ovat paljon strukturoidummat ja monipuolisemmat ja materiaalia opetukseenkin on enemmän kuin ennen. Suurin osa itsetehtyä, mutta ajavat asiansa. Tytöt ovat itsevarmoja ja nauttivat oppimisesta kun opettajatkin ovat paljon varmempia ja nauttivat opettamisesta.

Jos jotain ikävämpääkin. Sowmyan äiti on ottanut tytön pois koulusta. Tuo perhe maksoi aikanaan nimellistä maksua 200 rupiaa kuussa ( vajaa 4 euroa) mutta äiti kokee tuon olevan liikaa. Liian suuri sijoitus lapseen jolla ei ole mitään tulevaisuutta. Tyttö istuu nyt päivät pitkät kotona. Muistan kyllä jo parin vuoden takaa, kuinka Sowmya kulki rikkinäisissä sandaaleissa viikko kausia kunnes hän sai koululta uudet. Johan osti äitikin uudet ja palautti koulusta saadut. (edit. Sowmya ilmestyi tänään kouluun! oi sitä iloa ja naurua kun tämä tapahtui!) Muthulakshmin äiti taas haluaa tyttärensä työskentelevän ja tälle oli hankittu työpaikka tehtaassa jossa raskaasta työstä ei makseta vastaavaa palkkaa. Ritama olisi palkannut tytön Shalomiin tanssinopettajaksi, mutta tämän hetkinen rahatilanne ei sitä mahdollista. Niinpä tytölle on yritetty hankkia työpaikkaa kauneushoitolasta, mutta tämä ei kelpaa perheelle. Muthulakshmi on erittäin fiksu ja kykeneväinen nuori nainen jonka erilaisuutta ei edes heti huomaa, joten hänestä olisi paljon muuhunkin kuin tehtaan linjalle monotonista työtä tekemään.

Paljon siis täällä pitäisi keskittyä tiedostamisen levittämiseen. Jotta yhteiskunta ymmärtäisi mikä potentiaali piilee näissä nuorissa fiksuissa tytöissä kun heille vain annettaisiin mahdollisuus ja riittävä koulutus. Moni jää koulujen ulkopuolelle, ja vaikka he lapsena jonkinasteiseen opetukseen pääsisivät, teini-iässä he siitä jo pois putoavat. Tytöt jäävät kotiin yksin vanhempien mennessä töihin ja ovat helposti hyväksikäytettävissä. OSalle heistä yritetään löytää aviomiehiä joka ei ole helppoa, ja tytöt päätyvät vaimoiksi miehille joita kukaan muu ei kelpuuttanut ja he joutuvat elämään hyvinkin alistettua elämää. Ympäristön tulisi ymmärtää, että myös tyttöjä joiden erilaisuus näkyy päällepäin voi palkata työhön. Suurin osa Shalomin oppilaistakin olisi kykeneväinen ainakin yksinkertaisiin tehtäviin kunhan heille annettaisiin mahdollisuus ja heidän itseluottamustaan tuettaisiin. Kehitysvammaisen lapsen syntyminen on kuitenkin täällä suuren murheen aihe, eikä lapsiin juuri panosteta. Onneksi on ihmisiä jotka ovat valmiita taistelemaan tätä asennetta vastaan ja ehkä jonain päivänä täälläkin ymmärretään ennemmän ja näille lapsille ja nuorille annetaan vähän enemmän kunnioitusta.