Oh Calcutta

Kolkata Kolkata. Kaikki tämä kesäinen homeen haju, kosteus huoneessa, jatkuva valuva hiki ja sen johdosta tahmean kutiseva iho 24 tuntia vuorokaudessa. Niin epämukavaa, mutta oi niin tuttua. Viisi päivää tutuilla kulmilla kului nopeasti. Muutamia vanhoja tuttuja tuli vastaan (jännä miten kaikki tuntuvat palaavan tänne vuosittain), nettipaikka oli laajentanut toimintaansa entisestään, nyt espanjalaisvaikutteiseen kahvilatoimintaan saakka (tapaksien ohella voi hyvin espanjalaisittain myös saada hennatatuoinnin samalla kun katsoo jalkapallon mm-kisoja). Vakiruokapaikoissa sama henkilökunta tervehti tervetulleeksi takaisin. Äiti Teresan kodissakin hommat sujuivat vanhaan malliin. Katuteekopin lapsityövoima oli kasvanut pituutta jo melkein miehenmittaan ja samat kerjäläiset kertoivat samoista vaivoista kuin viime vuosina.

Jokin on muuttunut kuitenkin, ehkä uudemmat tunnesiteet naapurimaahan Nepaliin koputtavat vielä pääkopassa ja ikävä sinne estää nauttimasta tästä tuttuudesta sadanprosentin voimalla. Jossain määrin ehkä vastaan alkaa tulla myös ikä, ja se, että olisi kiva jakaa nämä jutut jonkun kanssa. Ennen yksin matkustaminen ei koskaan ollut ikävää, nyt tulossa oleva 26 tunnin junamatka eteläiseen Intiaan tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ajatukselta. Perillä odottaa Jeena ja perhe, ja parin päivän kuluttua Maduraissa Shalomin koulu, jolloin elämään tulee struktuuria ja jämäkkyyttä. Silti outo tunne siitä, että pitäisi olla muualla jäytää. Katsotaan nyt kuitenkin ensin miltä se tuntuu. Ainahan sinne Nepaliin voi lähteä etuajassa jos siltä tuntuu!

Nyt vielä viimeiset kierrokset ja heipat näillä kulmilla ja sitten kohti tuttuakin tutumpaa Howrahin valtaisaa juna-asemaa ja perslihaksia kuluttamaan junaan.