Minä ja Boom

Uskaltauduin ensimmäistä kertaa elämässäni polkupyöräni Boomin selkään Kathmandussa. Ja se oli menoa se. Olo oli kuin videopelissä.

Alussa lähtö hitaasti pientä kujaa pitkin. ENsimmäisestä kadusta oikealle. Vasemmalle oikealle sukkuloiden pyörän ohjaustankoa käännellen koitan väistää taksia. Mutta HUPS....sen takana onkin kymmenen senttiä leveämpi riksa. Pitäisi väistää oikealta siellä onkin ryhmä japanilaisia valokuvaamassa. Montako pistettä saa jos kumoaa japanilaisen? Vai saako bonusta jos onnistuu heidät väistämään? Kun taas väistän vasemmalta takaatuleva liian nopeaa ajava moottoripyörä meinaa stalkata minut. Yksi elämä menetetty. Pari kertaa on pysähdyttävä ja sekunnit kuluvat nopeaan. Jos on liian hidas, häviää pelin.

Moottoritielle tultaessa liikennettä koittaa ohjata valkoisissa hansikkaissaan poliisi setä. Silti kääntyvät kulkuneuvot koittavat ohjeista huolimatta kiriä ennenkuin lupa liikkeelle lähtöön tulee. Kolme...kaksi...yksi näyttää liikennevalo ja sitten on aika polkea lujaaa. Jos onnistuu pääsemään tien yli ilman että kukaan takaatuleva tööttää liikaa voisi saada yhden elämän. Mutta hui...edessä onkin leveäkuljetus ties mitä rautajätettä. Mutta en voi väistää koska takaa tulevat ajavat lujaa. Koitan väistää jalkakäytävänpuolelta mutta siellä onkin vastassa jäteljä. PUM sen läpi kulkemisesta saanee sata lisäpistettä jos ei kaadu ja jos haju ei lyö tajuntaa mustaksi.

Alamäessä on muistettava jarruttaa. Käsijarrut tekevät kaikkensa ettei liuku olisi liian luja jotta ehtii väistää lujaa vastaantulevaa mopoa. Mutkan takana näkyy olevan myös tuttavia. Jos heidän huomionsa saa kelloa rimputtamalla saa kymmenen sekuntia lisä aikaa.

Pysähdys karttaa katsomaan tosin vie sen kymmenen sekuntia pois. Mutta ne sekunnit saattoivat olla elintärkeät, sillä edellisestä risteyksestä olisikin pitänyt kääntyä oikealle eikä ajaa suoraan. Ja eikun u-käännös ja toista laitaa takaisin.

Roskaläjä, riksa, japanilainen...muista väistää (tai ajaa läpi jos uskallat).....mopo, taksi, rekka....muista varoa. Ring ring.....ja muista aina katsoa eteenpäin ja luottaa siihen että kukaan ei halua sinua ulos tieltä. Viuh vauh sukkuloiden kaiken keskellä.

Lopulta perille päästyä voi vain huokaista helpotuksesta. Boom vei turvallisesti maaliin saakka.

Ihanat naiset

Nepal näki punaista kun lauantaina kokoonnuttiin juhlimaan Teejiä - naisten juhlaa. Kaikki kaupungin naiset kerääntyivät temppeleille kirkkaanpunaisissa kimaltavissa sareissaan ja kalleimmissa koruissaan, hiukset laiteetuina ja kasvot maalattuina. Kujia ja katuja kulki suuria joukkoja kauniita naisia nauraen, käsikädessä. Lapset olivat mukana, miehet jätetään kotiin.

Teejiä juhlitaan kolmisen päivää. Ensimmäisenä päivänä naiset kokoontuvat yhteen laulamaan hengellisiä lauluja. He tanssivat ja syövät juhla-aterian. Sen jälkeen alkaa 24 tuntia kestävä paasto, johon osallistuvat lähinnä naimissa olevat. Paaston aikana moni ei juo edes vettä. Paaston tarkoituksena on tuoda onnea aviomiehen elämään.



Toisena päivänä tapahtuu edellä mainittu temppeleille kokoontuminen. Ympäri temppelialuetta pienet punaisiin pukeutuneet naisryhmät laulavat lauluja, madal rummun lyödessä tahtia. Miehiä näkyy yleisönä, harva saa luvan tanssia. Tämän lisäksi naiset ruokoilevat temppelillä uhraten kukkia ja hedelmiä ja pyytävät onnea aviomiehen ja perheen elämään. He sytyttävät temppelillä lampun jonka tulee loistaa läpi yön.

Kolmantena päivänä naiset kylpevät punaisessa mudassa pestäkseen pois syntinsä.

Päivät ovat iloisia, sillä naiset saavat silloin pääroolin eikä heidän tarvitse seistä hellan takana kokkaamassa miehille. Miehet kuulema istuvat samaan aikaan "pubissa" ja päivittelevät menoa.

Ihania, kauniita naisia. Eläköön naiset !

dengue

Viikon verran nukuttuani pois flunssaa jossa kuumetta ei mittarin mukaan juuri ollut (paitsi yöllä joskus piikkeinä), ja joka toinen päivä voidessani hyvin ja joka toinen en päätin lopulta suunnata klinikalle tarkastamaan verenkuvani.

Ja johan sieltä lääkäri jotain löysikin, denguekuumeen nimittäin. Denguekuume tarttuu samalla lailla kuin malaria, eli hyttysten välityksellä, mutta tähän tautiin ei ole vielä keksitty ennaltaehkäisevää rokotetta tahi parantavaa lääkettä. Sitä on monen muotoista ja eri puolilla maailmaa sitä ilmenee erinlaisena. PAhimmassa tapauksessa tautiin voi kuolla, mutta tauti voi myös olla täysin oireeton. Jos tauti uusii voi se olla jo vakavampaa.

Onneksi mitä ilmeisimmin kuumeeni oli lievää laatua, sillä taudinkuvaan joskus kuuluvaa verenvuotoa sekä jatkuvaa korkeaa kuumetta ei minuilla ole ollut. Oloni on vaan ollut täysin voimaton. En muista koskaan olleeni niin väsynyt, jatkuvasti. Luissa ja nivelissä särkee, lihakset ovat jumissa ja silmät kipeät. Hikoilin niin paljon, että tuntemattomatkin huomauttivat siitä joskus. Mutta tieto siitä että taudilla on nimi, auttoi selkeästi ja päivä päivältä olo on ollut parempi. Vieläkin pitkät kävelyt väsyttävät, mutta kuumetta ei näytä tulevan ja hikoilukin on vähentynyt.

Näin ollen ensimmäiset kaksi ja puoli viikkoa Nepalissa ovat menneet sängynpohjalla tai parissa kantapaikassa roikkuessa. Asunnonmetsästys on sivussa sujunut takkuisesti. Oman oloista paikkaa ei tunnu löytyvän tai sitten hinnat ovat liian korkeita (no...130 euroa kahden huoneen ja keittiön huoneistosta ei nyt ole Kallis, mutta kun tietää että halvemmallakin saa niin ei tee mieli suostua ihan heti. )

Tämän päivän pyhitän vielä levolle ja herkuttelulle, huomenna otan alle uuden polkupyöräni ja elämän on parasta palata voimiinsa.

Krishnanpäivää

Pari päivää sitten Krishna, tuo iloinen vekkuli, juhli syntymäpäiväänsä. Varsinaisesti se ei kaduilla täällä näkynyt, mutta temppelit kuulema täyttyvät Krishnan palvojista aamusta iltaan.

Illalla Kishan soitti ja kysyi haluaisinko lähteä läheiselle Ram-temppelille kuuntelemaan huilumusiikkia. Siellä huilisti-maestro Durga (joka on muuten soittomatkoillaan käynyt Suomessakin asti) oppilaineen soitti huilujaan 24-tuntia, aamuyhdeksästä aamuyhdeksään. Soittajapoikiin lukeutui myös kaverimme Amrit ja Anil. Myös Krishna oli tunnettu luomavista sulosoinnuista huilullaan.

Ilta oli jo pimenemässä kun kipusimme portaat ylös pieneen temppeliin jonne oli kokoontunut joukko nuoria miehiä. Seinän vierustalla oli Krishnalle omistettu kukkien peittämä alttari. Korokkeella yksi pojista soitti hiljaa tabla-rummulla rytmiä ja huilu soi. Se oli lumoavaa sillä jotenkin kaikki ulkopuolelta kantautuva liikenteen melu katosi. Yksi toisensa jälkeen miehet lurittelivat niin tunnustuksellisia lauluja kuin perinteistä nepalilaista musiikkia. Yleisöä ei juuri ollut, vain Krishnaa palvomaan tulleita paikallisia jotka tulivat ja menivät. Välillä soitto yltyi, kun useampi poika nappasi huilun käteensä ja antoi musiikin virrata.

Saimme nauttia illallisen yhdessä soittajien kanssa. Krishnan siunaamaa leipää, riisiä ja peruna-maapähkinä curryä. Curryn tuoksuessa, kymmenen huilun soidessa ja tablan antaessa rytmiä, ei tuntunut lainkaan siltä, että ulkona odottaisi Kathmandun liikenteen kaaos.

Oi mikä ihana ilta!