Pimeässä

Täällä sitä istutaan, pimeässä, tosin kynttilän valaisemassa huoneessa, Nepalissa. Sähköt ovat taas vaihteeksi poikki. Nykyisillään tätä iloa riittää n. 14 tuntia päivässä. Onneksi joskus yöllä tai päiväsaikaan kun auringonvalo riittää, mutta toisinaan juuri parhaaseen ilta-aikaan. Muutamia vuosia sitten, ei olisi tuntunut missään. Matkustin ilman puhelinta ja tietokonetta ja filmikameralla sai ihan yhtä hyviä kuvia kuin nykyisellä digijärkkärillä. Sittemmin on sähkön arvon tajunnut, kun pitää ladata vempeleitä.

Onneksi kämppikset hankkivat langattoman liittymän niin joistain modernin maailman iloista pääsee nauttimaan valottomuudesta huolimatta.

Minun piti muistaakseni kirjoittaa niistä parista itsenäisemmästä naisesta joita olen tavannut. Toinen on nuori nainen nimeltään Binu. Binu on yksi harvoista virallisista Naispuolisista vaellusoppaista. Binu on myös äärimmäisen kiinnostunut länsimaisesta kulttuurista. Hän haluaa pyöriä meidän valkoisten apinoiden kanssa kaupungilla, käydä iltaisin diskoissa tanssimassa ja tykkää syödä hampurilaisia. Hän myös avoimesti kokeilee muita länsimaisia vapauksia - etenkin parisuhteita. Ja koska täällä turistialueilla ei mikään pysy salaisuutena, katsotaan Binua hieman vieroksuen, jopa halveksien. Täällä nainen ei voi viettää vapaata elämää seurustellen useidein valkoisten miesten kanssa, nainen ei voi riekkua yökerhoissa tahi vietää kaikkea aikaansa muutenkaan valkoisten kanssa. Se ei vain yksinkertaisesti sovi kaavaan. Ja jos ei sovi kaavaan, saa kaikkien halveksunnan. Selän takana puhutaan pahaa ja tietenkin tarinat paisuvat melkoisiin mittoihin. OIkeastaan Binu on ihan tavallinen 23-vuotias nuori nainen joka kokeilee. Nepalissa sellaista vaan ei olla totuttu näkemään. Toki pikkuhiljaa nuore alkava länsimaistua enemmän ja enemmän ja piukkoja t-paitoja ja farkkuja näkyy useasti tyttöjenkin päällä. Jopa seurustelua esiintyy (vaikkakin yhä usea päätyy järjestettyyn avioliittoon. Juurikin kuulin erään 36 vuotiaan liikemiehen juuri päätyneen naimisiin 18-vuotiaan tytön kanssa...). Pikkuhiljaa Nepalin nuoret kuitenkin siis kääntävät nenänsä kohti länttä. Muutama viikko sitten täällä koettiin ensimmäistä kertaa suuri rokkikonserttikin kun Bryan Adams tuli laulamaan kesästä 69 täydelle stadionille. Pistipä herra Adamskin merkille Intian ja Nepalin erot kun Intiassa juuri kukaan ei häntä tuntenut mutta täällä kansa osasi ainakin puolet kappaleista ulkoa.


Muutamia muita itsenäisiä naisia ovat nepalin opettajani Muna sekä bisnesnainen Sabu. Muna on vielä 36-vuotiaana naimaton, vaikkakin oli vuosi sitten vielä aikeissa mennä naimisiin ihan rakkaudesta. Astrologit olivat kuitenkin toista mieltä ja kun kolme heistä oli maininnut miehen kuolevan jos he menevät naimisiin, ei liitto onnistunut. Rakkautakin vahvemmin siis uskotaan tähtiin. Muna kuitenkin on siis ollut itsenäinen bisnesnainen jo vuosia ja elättää itse itsensä eikä ole näin ollen riippuvainen vanhemmistaan tai sisaruksistaan.

Sabu taasen on kyllä naimisissa mutta perheen bisnes, sekatavarakauppa, on hänen nimisssään. Sabu aina muistaa sanoa, että kuinka hienoa on että en ole vielä mennyt naimisiin tai hankkinut lapsia koska lasten kanssa bisneksen pyörittäminen on kuulema hankalaa ja rankkaa. Siitäkin huolimatta Sabu on bisneksen ohella perustanut järjestön joka auttaa naisia joiden aviomiehet ovat väkivaltaisia tai jotka muuten ovat jääneet yhteiskunnan tuen ulkopuolelle.

Päivät eivät ole hidastaneet menoaan lainkaan ja vain ilman lämpeneminen kertoo kuinka aika kuluu. Ollaan jo kiitettävästi maaliskuun puolella. Aikani kuluu rehellisesti kieliopintojen parissa. Munan kaksituntiset oppihetket venyvät neljään tuntiin kun teen kotona ennen ja jälkeen kotitehtäviä jotka toisinaan aiheuttavat suoranaista päänsärkyä. Vauhti on kurssilla nopea, mutta onneksi olen sentään privaattiopetuksessa niin voi ihan rauhassa olla tyhmä tunnilla ja olla tajuamatta mitään. Uusia asioita tulee sitä vauhtia, että vanhat unohtuvat herkästi. Muistivihkoja on täynnä jo ainakin kuusi. Mutta täytyy sanoa, että kyllä sitä jo enemmän tulee ymmärrettyä. Kuten aina ennenkin kielten kanssa, kielen käyttäminen on paljon vaikeampaa käytännössä kuin luokkahuoneen suojassa.

Viikonloppuisin olin aluksi kovinkin ahkera mutta nyt on halu tehdä jotain muidenkin hyväksi taas saanut otetta. ”The greatest gift is to give protion of thyself” sanoi Ralph Waldo Emmerson aikanaan. Ja nyt on taas annettu vähän. Pari viikkoa sitten vierailin suomalaisen Samulin ylläpitämällä lastenkodilla noin tunnin bussimatkan päässä keskustasta. 12 nauravaa naamaa ja ystävällinen didi pitivät minusta hyvää huolta. Naapurin 11-vuotias puhelias tyttö Sadhana myös johdatteli minua tutkimaan kylää eikä hänen puheestaan ollut tulla loppua. Lastenkodin 4 tyttöä, Sadhana ja siskonsa ja pari muuta kylän tyttöä halusivat mennä kanssani ”vain tyttöjen” retkelle viereisen kukkulan huipulla olevalle Shiva temppelille ja sinnehän menimme. Paluumatkalla kiersimme pitkän lenkin lähistön kujilla ja pääsin nauttimaan kerrankin hiljaisesta ja vehreästä ympäristöstä, mitä nyt tyttöjen kikatus sen välillä keskeytti. Iltaa istuin Sadhanan äidin seurassa teetä juoden ja valokuvia tutkien ja myöhemmin lastenkodin ipanoiden kanssa dahl bhatia nauttien. Lauantai on se päivä kun kodilla kokataan lihaa ja Sadhanan perheen kanafarmit kotkottajat pääsivätkin pataan. Illallinen tosin venähti myöhäiseksi kun pojat aloittivat kanan teurastuksen vasta puoli kahdeksan aikaan illalla. Alusta asti täällä mennään. Jokainen pääsi tyytyväisenä nukkumaan maha täynnä.

Lastenkodilla on ollut viimeaikoina hiukan tiukkaa, sillä aiemmin luottohenkilökuntaan kuulunut kaveri ei ollutkaan niin luotettava. Juuri nyt Samuli itsenäisesti rahoittaa lastenkodin menot, muutamien muiden yksityishenkilöiden auttaessa. Kyselin hieman, millaista apua kodilla kaivattaisiin ja pääsimme lopputulokseen jossa yhdessä kodin parin miestyöntekijän kanssa lähdimme shoppailemaan tarvikkeita keittiön korjausta varten. Saimme ison pöytätason kaappeineen, veitsiä, leikkuulautoja, kuppeja, kulhoja ja ison pannun plus hedelmiä, mausteita ja vihanneksia n. 55 eurolla. Ja kodin didi olikin kovin onnellinen ettei hän enää joudu istumaan lattialla kokatessaan ja vihanneksitkin pääsevät lattialta hyllyille. Hedelmät maistuivat ja illalla sähköä riitti joten leffan katselu onnistui kerrankin. Sähköt muuten olivat päällä 24h koska eräs Nepalin entisistä pääministereistä kuoli edellisenä iltana. Syy sekin.

Illalla kävin vielä kävelyllä tähtitaivaan alla viereisen lastenkodin vetäjän Pasangin ja tämän lastenkodin poikien kanssa. Kaunista ja hiljista, yhden yhtä autoa ei näkynyt ja hiljaisuuden rikkoi vain sirkkojen siritys. Totaalinen puhdistautuminen kathmandun kaaoksesta!