Lakkopäiviä

Lauantai aamu valkeni aurinkoisena kuten edellisetkin päivät. Mutta yksi ero siinä oli edelliseen aamuun verrattuna. Kun kipusin hotellimme kattoterassin keittiöön keittämään aamukahvia kuului etäältä tuttua autontorvien töötäntää jota ei ollut kuullunut kuuteen päivään. Lakko on ohi!

Kuusi päivää se kesti. Edellisenä sunnuntaina, heti toukokuun ensimmäisen päivän mielenosoitusten jälkeen alkoi Nepalissa maoistien johtama yleislakko. Maoistit halusivat pääministerin eroavan koska eivät olleet tämän hallituksen toimintaan tyytyväisiä. Rauhanprosessi ei ole juuri edennyt, perustuslakiakaan ei ole saatu laadittua. Oppositiossa olevat Maoistit haluavat päästä johtamaan maata, tosin yhteistyössä muiden puolueiden kanssa. Nykyinen hallitus vaan ei halua erota, eivätkä luota Maoisteihin, pelkäävät näiden perustavan yksipuolue järjestelmän jossa muilla puolueilla ei olisi sanavaltaa. Eli kumpikaan ei anna periksi - seurauksena lakko joka sulkee ihan kaiken. Liikenteen, kaupat, toimistot, pankit ja automaatit, ravintolat....kaiken.

Varsinaisesti väkivaltaa ei Kathmandussa näkynyt, sen uhkailua vain. Yhdelläkään moottorikulkuvälineellä ei saanut liikkua, paitsi turistibussilla lentokentälle tai ambulanssilla. Kuulimpa jonkun tavallisen bussin kiinnittäneen "tourist only" plakaatin autoonsa ja kuljettaneen paikallisia mutta huonosti kävi ja auto hajotettiin. Viralliset turistibussit lentokentältä ja kentälle saivat liikkua ilmeisesti poliisien turvaamana.

Jos jokseenkin raivostuttavaa kun kaikki paikat kiinni, oli tästä lakosta jotain hyötyäkin. Melusaaste ja pölysaaste oli poissa. Kun kadut ja kujat olivat tyhjinä autoista saattoi vapaasti kulkea ympäriinsä. Kävellen liikkumista kun ei tällä kertaa mitenkään rajoitettu. Saattoi kulkea leveästi vaikka keskellä katua ja ilmakin tuntui paljon raikkaammalta ja taivas sinisemmältä. Ruokakaan ei ihan loppunut kun jo aikanaan hyväksi ja halvaksi todettu Namao Buddha, jossa monet lounaat jo aiemminkin on nautittu, piti suljettujen ovien takana ravintolaa auki. Ihan kaikkea ei aina ollut tarjollan, riippui siitä mitä kaupasta aamu kuudelta oli saanut ostettua. Mutta nälkää ei tarinnut nähdä. Myös vähän kauempana paikallinen riisi-linssi ravintola tarjosi apetta uupuneelle.

Suomesta Heidin ja Manojin häihin saapuneet Suomalaisetkin saivat olutta ja roksia juodakseen. Ikävä kyllä heidän kannaltaan, saapuivat edellisenä lauantaina ja lakko alkoi sunnuntaina. Onneksi paikallis oppaidemme avulla saimme näytettyä Kathmandua kerrakseen. Polkupyörävuokraamon oveen kolkuttamalla löytyi pariksi päiväksi pyörät joilla sutivat Manojin ja Sureshin kanssa temppeleille ja kaupungin laitamille ja hotellin kattoterassilla saattoi istua iltaa siinä missä paikallispubissakin.

Viikko oli kaaosta täynnä kerrakseen. Heidi kärsi jo pari viikkoa korkeasta kuumeesta ja sitä ennen vatsaongelmista ja syytä ei tuntunut kahden eri sairaalavan avulla löytyvän. Lopulta saimme Heidin ökykalliseen mutta länsimaiset standardit täyttävään sairaalaan jossa ihana brittilääkäri Robin jo ensi keskustelun jälkeen totesi syynä kaikella todennäköisyydellä olevan lavantaudin. Morsian lavantaudissa ja maassa yleislakko. Voiko enää huonommaksi kääntyä? No voi. Morsiusneidon iskias paheni häiden aaton iltana niin pahaksi että keskiyön kotilääkityksen epäonnistuttua kiikutimme itkevän ja kipuilvevan VIrven samaiseen sairaalaan samaisen birttilekurin hoivaan ja tajunnan poistavan lääkityksen avulla Virve lopulta sai nukuttua sairaalassa yhden yön. Hääjuhlat jäivät väliin mutta tänään saatiin neito kotimatkalle. Toivottavasti lääkärin antamat pilleripussukat riittävät takaamaan mahdollisimman kivuttoman kotimatkan. Tosin Finnair ei tunnu olevan yhteistyössä sairaiden kanssa. Kun yritimme selvittää onko mahdollisuutta siirtyä bisnes luokkaan sairauden perusteella ilmoitettiin Finskiltä sen maksavan 1500 euroa. Vaivaiset. Ja vakuutusyhtiön viikonlopputyöntekijä ei osannut sanoa korvaako vakuutus sen. Kyllä taas finskin pisteet laskivat.

Mutta tästä ei kai voi enää mennä kuin ylöspäin. Hääjuhlat onnistuivat lakosta huolimatta. Hotellimme kattoterassi täyttyi paikallisista ja suomalaisista vieraista ja roksi virtasi ja sarangi soi. Videoklippejä tulossa. Yön pimetessä yksi Nepalin tutuistamme, jo vanhempi herra, oli sammunut pöydän ääreen ja Kishan ja Antti joutuivat taluttamaan tämän kotiin miehen itkiessä vaimon perään, hakkuessa Kishania pahaksi ja pussaillessa Anttia poskelle. Kaikkea se roski saakin aikaan.

Lauantai aamuna sitten tosiaan lakko ohi ja normaali arki palasi nopeasti uomiinsa. Tavallinen kanssa ei enää halunnut toimia yhteistyössä maojen kanssa kun elämä hankaloitui liikaa. KAthamndun ulkopuolella jouduttiin heittämään roskiin vihanneksia ja maitoa jotka normaalisti myytäisiin pääkaupunkiin mutta nyt liikenteen sulkeutumisen takia se oli mahdotonta. KAthmandussa taas alkoi ruoka loppua. Rauhanmarssilla vaadittiin lakon loppumista ja tavallisen kansan ymmärtämistä. Onhan se aika hurjaa, että maoistit muun kansan kustannuksella ajavat omaa asiaansa, oli se syy hyvä tai huono. Jos he kaipaavat kannatusta ei kannattane antaa muiden kärsiä. Uhkailemalla se onnistui. Jos kauppa on auki se 1) hajoitetaan ja 2) liikkeeltä vaaditaan suuria summia rahaa Maojen ja vastarinnan kannattamiseksi. Nyt kadut ovat täyttyneet autoista, ja kauppiaat huutavat perään entistäkin enemmän kun viikon ajan ei kauppaa ole voinut käydä. Maoisti johtaja Prachanda on antanut hallitukselle nyt 48 tuntia aikaa tehdä tärkeitä päätöksiä tai "maoistien toiminta jatkuu".

Nyt kuitenkin nautimme toistaiseksi vapaudesta liikkua ja syödä ihan missä huvittaa. Varautua ehkä pitää siihen, että lakot tai mielenosoitukset jatkuvat. Mutta ottaahan se aikansa, että järjestys maahan saadaan aikaan. Sitä odotellessa.