Häähumua

Hura hura häitä on riittänyt. Näinä päivinä ovat tähdet olleet kohdillaan koska punaiseen puettuja neitoja koristeltuina on näkynyt kaduilla sulhasineen.

Viikko sitten oli vuorossa rakas entinen kämppikseni Jessica joka pääsi naimisiin paikallisen poikaystävänsä, Rajin kanssa. Ihana pariskunta.

Virallisella tasolla liitto oli helpompi järjestää kuin Heidin ja Manojin. Hirmuinen paperisota jota yleensä joutuu käymään (ota kopio täällä toimistossa, toimita paperi tuonne toimistoon, tuo todistajia kolmanteen ja leimauta paperit neljännessä ja silti aina jotain puuttuu ja joku pätevä virkamies kaipaa lisää maksua.) Rajin setä työskentelee jollain tasolla valtion virkamiehenä joten puhelinsoitti tälle säästi paljolta hammastenkiristelyltä, ja varmasti muutama rupiakin jäi morsiamen ja sulhasen taskunpohjalle virkamiesten sijaan.

Hääpäivän aamuna tallustin sovitulle tapaamispaikalle josta autokyyti temppelille jossa hääseremoniat suoritettaisiin. Olin ihan suomalaiseen tapaan hieman etuajassa paikalla ja jouduinkin odottelemaan seuraavaa tulokasta jonkin aikaa. Saksalainen Felix saapui minuuttia ennen sovittua. Ketään muuta ei sitten kuulunutkaan. Felix kuitenkin tiesi missä morsianta seremoniaa varten valmisteltiin joten kävelimme tuohon osoitteeseen korttelin verran. Ja siellähän ne valmistelut yhä olivat kesken.

Jessica ei koskaan meikkaa joten hurjan mustaksi värjätyt kulmakarvat ja räikeät luomivärit sekä vihreän ja kullan kimaltava punainen sari ja kultaiset suuret korut kieltämättä toivat mieleen joulukuusen. Tätä Jessica oli arvellutkin ja oli jo etukäteen antanut luvan nauraa ulkonäölleen, ennemminkin vaatinut sitä.

Reilun tunnin kuluttua morsian oli vihdoin ravittu ja minut ruokittu paistetulla riisillä (morsian söi salaa keittiössä sillä nepalilaiseen perinteeseen kuuluu, että morsian paastoaa koko päivän hääpäivänä kunnes illalla hääjuhlassa saa syödä kun kaikki vieraat ovat syöneet).

No lopulta sitten pääsimme ahtautumaan autoon joka kuljettaisi morsiamen puolen "sukua" temppelimenoille. Ja perille päästiin. Morsiamen sedän virkaa toimitti kaveri Anthony, koska Jessican virallisesta suvusta kukaan ei päässyt paikalle. Juhlivat siten Ameriikassa ameriikan perheen kanssa. Anthony sai tehdä "pujan" (wikipedia: "Puja tai Pooja (devanagari: पूजा) on uskonnollinen rituaali, jota hindulaiset suorittavat useissa tilanteissa rukoillakseen tai osoittaakseen kunnioitusta jumalille tai jumalattarille.")

Tänä aikana Jessicaa istutettiin takana olevassa huoneessa josta ei ollut näkymää seremonia paikalle. Sulhasta ei ollut vielä edes näkynyt. Sedän jälkeen oli morsiamen vuoro ja papin kanssa suoritettiin morsiamen oma puja. Sitten odoteltiin sulhasta jota oltiin lähdetty noutamaan. Tunnin päästä vihdoin päästiin alkamaan yhteinen hääseremonia monine kiemuroineen.

Yhtäkkiä pappi katosi. Aikamme ihmettelimme kunnes huomasimme että takahuoneessa oli toinenkin hääpari, paikallisia molemmat. Pappi oli mennyt sinne suorittamaan pieni muotoisempaa seremoniaa kesken Jessican ja Rajin seremonioiden. Ei täällä olla niin tarkkoja. JA aikansa toisen pariskunnan ympärillä pyörittyään palasi pappi jatkamaan häitä Jessin ja Rajin ympärillä.

Seuraava tauko tuli kun sindur (se punainen värijauhe jota intiassa ja nepalissa laitetaan vaimon hiusrajaan avioliiton merkiksi) oli epäpuhdasta. Tilalle hankittu jauhe olikin väärän väristä joten avustaja joutui lähteä hakemaan jauhetta pidemmältä. Haku reissuun kului varmaan lähes tunti. Lopulta sindur oli hiuksissa, ja muutkin seremonoiat hoidettu ja pääsimme jatkamaan häähumua juhlapaikalle.

Hyvää ruokaa, tanssia ja paljon viskiä. Siinä oikeastaan juhlan kulku. Nepalin suku omissa oloissaan ja me kaverit omissamme. Syynä lieni myös kielitaidon puute. Morsiamen ja sulhasen otsalle laitettiin monia kerroksia punaista riisi-curd seosta siunauksen merkiksi ja lahjakasatkin olivat melkoiset.

Mukavaa aikaa, ja taas yksi onnellinen pariskunta. Seuraavaksi heillä on vuorossa viisumin hakeminen joka onkin sitten kaikista hankalin. Usan viisumin hakemiseen kun voi vierähtää aikaa vähintään seitsemän kuukautta. Onnea matkaan!