Hermolomalle

Elo Nepalissa on ollut aaltoilevaa.

Sairaalaelon ohella ei juuri tullut tehyä muuta. IStuimme illat vakiruokapaikassamme Namao Buddhassa, jonka tarjoilijat ovat jo kavereitamme. Yhden heistä lähetimme venäläisen tytön mukaan Goalle hankkimaan uusia kokemuksia tarjoilemalla ravintolassa meren aaltojen loiskeessa. Poikaparka ei ole koskaan ennen Nepalista poistunut, ja aktmanduunkin tuli vasta 6kk sitten tarjoilijaksi. Meinasi polo jo peruuttaa matkan kun joku sanoi, ette Intiassa ne nukuttaa sinut ja varastaa munuaiset. Onneksi kuitenkin saimme kaverin rauhoitettua ja siellä hän nyt on tienaamassa paljon enemmän rupioita kuin mitä täällä Nepalissa saa. (Tarjoilijan kuukausi palkka on n. 30 euroa + majoitus ja ruoka...).

Sairaalaelon aikana ohi meni myös toinen merkittävä festivaali Tihar (deepawali) joka on valonjuhla. Ilotulitteet räiskyivät ja kansa tanssi ja iloitsi. Onneksi kantapaikkamme jokailtaiset bisnesmies-vieraat ilahduttivat meitä rumpusooloilla ja perinteisillä nepalilaisilla lauluilla, joten Jenin kanssa pääsimme pari pyörähdystä tanssilattialla tekemään.

Aika väsynyt on olo ollut, kun sairaalla tuli aikaa vietettya ja kylmä ilma veti nuhan nenään. Täällä ei toki mennä' miinusasteille juurikaan mutta kun talot eivät pidä lämpöä sisällä eivätkä kylmää ulkona saa kyllä vetää vällyjä päälle ja villasukkia jalkaan että sisällä pysyy lämpimänä. Päiväaikaan auringossa voi olla hyvinkin +20 c tai enemmän mutta auringon laskettua lämpötila tippuu nopeasti alle +10 asteeseen tai jopa nollaan.

Kohta on aika jättää Nepal hetkeksi taa. Viisumi on tälle vuodelle käytetty. Kalenterivuodessa saa täällä oleskella vain 5 kuukautta ja se on nyt mennyttä. SUuntana on Kolkata, jossa tosin uudet seikkailut odottavat. Kuukauden kuluttua paluu Kathmandun eloon. Kolkatassa kuuleman mukaan sataa. Hrrr....

Koska Nepalille pitää sanoa jäähyväiset teimme Kishanin kanssa retken kotikylälle. Siellä odottivat uudet vuohivauva-kolmoset ja kaikki kylän lapset innoissaaan. Saavuimme paikalle vasta illan pimennyttyä illalla puoli kahdeksan aikaa ja koko kylä oli jo unessa. Koska sähköt olivat katki (hyvin yleistä talviaikaan täällä, koska sähkö tuotetaan vesivoimalla ja sateita ei ole-- pitkät ajat sähköä ei tule) ja ilma kylmä, olivat kyläläiset vetäytyneet lämpimien peittojen alle. Onneksi tädin keittiössä oli meille valmiina ruokaa ja pieni lämmin viskipaukku sai tätiinkin eloa. Niin vietimme mukavan juttelu hetken ennen unille menoa. Ja kyllä uni maistuikin kun kaikki Katmandun stressi unohtui kylän hiljaisuudessa.

Aamulla lähdimme "viidakkoon" pariksi tunniksi leikkaamaan ruohoa vuohille. Naiset kantavat valtavia ruohopaaluja selässään päivästä toiseen. Ei ihme että moni vanhempi nainen kulkee selkä kumarassa kaikki vanhuuspäivänsä. Muuten päivä kului vuohivauvoja ihmetellessä ja lasten kanssa leikkiessä.

Seuraavana aamuna lähdimme vielä pikalomalle Pokharaan. Pokhara on Nepalin toiseksi suurin kaupunki, mutta ei kovinkaan suuri sellainen. Turistialue siellä on hiljainen kaistale järven rannalla. Hinnat ovat korkealla mutta välillä kai voi vain tuhlata itseensä? Kävimme järven keskellä olevalla temppelillä soutuveneellä. Kävelimme pitkin järven rantaa pari tuntia. SÖimme paistettua kalaa ja pitsaa ja nautimme hiljaisuudesta. Ja siitä ettei tarvinnut murehtia suuria. Ainoa murheeni oli, että lempi hamppuvaatekauppani oli kiinni enkä saanut uusia vihreitä housuja.

Päivä kulki nopeaan ja oli aika tulla takaisin Kathmanduun. Huomenna olisi noustava bussiin joka kuljettaa rajalle ja siitä Intian junaan ja suuntana Iloin kaupunki.

JA niin....vauva on päässyt pois sairaaalasta. Asustavat perhe nyt minun kämpilläni ja vauva lihoo ja kasvaa. On todennäköistä, että jonkinlainen kehitysvamma on mahdollista, mutta kuka tietää. Länsimaisen lääketieteen ja Nepalilaisen perinteisen luonnonmukaisen hoidon yhdistelmällä voi olla yllättäviä tuloksia. Sunnuntaina vauveli menee tarkastukseen sairaalalle ja sitten olisi tarkoitus suunnata takaisin kotikylälle. Toivotaan parasta!!