Ovi kiinni, Ovi auki

Yksi kappale elämän kirjaa taas kirjoitettu. Työt entisessä työpaikassa loppuivat nyt jo kolmatta kertaa. Aina kun Suomeen palaan, jotenkin sinne päädyn. En tiedä johtuuko vain siitä, että sinne on helppo mennä kun tietää jutut ja siellä ymmärretään jossain määrin elämänvalintojani, vai onko sillä joku suurempi merkitys. Nyt tuon paikan ovi on kuitenkin taas laitettu minun osaltani hetkeksi kiinni.

Uusia tuttavuuksia sain, iloinen siitä. Hyvä työporukka jotka jaksavat tätä työtä uurastaa päivästä toiseen hyvässä hengessä. Ja kaikista kiukutteluista huolimatta mukavat mukulat joita tulee ikävä. Osa lapsistakin jo tuntee minut, läksiessä sanoivat että "nähdään sit ku tuut takas". Ja epäilivät nuo kollegat samaa. On ollut mukava tavata ihmisiä tuollakin jotka eivät kyseenalaista valintojani mutta ovat siitä kiinnostuneita. Kysymys "Miksi aina lähdet Intiaan?" ei ole syyllistävä ja ihmettelevä vaan uteliaan kiinnostunut.

Se on uutta, kun niin moni tuttu on aikojen saatossa aina lähinnä naureskelleen sanonut että eikös toi nyt jo riitä. Ei riitä ei. Lisäksi on käsketty aikuistua (tehty!) ja asettua (tavallaan tehty...). Kuka sitä määrittelee mitä se asettuminen on. Onko kaikkien hankittava vakityö, -asunto ja -kumppani? Aikuisten oikeasti koen asettuneeni omaan elämääni ihan juuri niinkuin tähän elämään on tarkoitus asettua. "Mun sydän sanoo että tän täytyy mennä näin". Ei sitä kannata sydämelle alkaa vastaan väittämään. Siitä ei seuraa kuin surua ja murhetta ja turhaa hammasten kiristelyä.

Ja niin siis jos joku ei nyt vielä ymmärtänyt niin työt loppui. Ovi aukaistaan pian seuraavaan elämän kappaleeseen. Kolmen viikon lähtölaskenta kohti Finnairin sinivalkoisia siipiä jotka tällä kertaa lennättävät minut Delhiin josta jatkan toiseen kotiin Katmanduun. Siellä odottaa häähumua ja muutamia projekteja hiirensilmuilla kehitettäväksi. En tiedä vielä tarkkaan mitä tuleman pitää, mutta aavistus on. Kolmeen viikkoon mahtuu tenttiin lukua (jaiks), rokotuksia (au) ja vakuutuspapereita (buhuu) sekä kaikkien mahdollisten tuttujen kohtaamisia ketkä tielle vielä ehtivät osua (jee).

Elämä on niin kaunis juttu, ja maailma yhtä kaunis joten ei malta nomadisielu kiertolainen kauempaa taas paikalla olla, joten mentävä on. Tänne päivittyy matkan varrelta tarinoita kotimaisella. Toisaalla ehkä englanniksi. Ja kuvat vielä omalla sivullaan.