Hei vaan Shalom!

Aika oli taas nostaa kytkinta ja suunnata muille maille vierahille. Shalomin koululla sovitut 7 viikkoa open hommia saivat siis riittaa. Tavallaan oli haikeaa, tavallaan olin kuitenkin jo ihan valmis lahtemaan. Vaikka koulun tytot jaksavat yha ihastuttaa, on olo etenkin iltaisin melko yksinainen mukavasta perheesta huolimatta. Madurai ei kaupunkina tarjoa suuria. Harmittavasti suurin osa mukavista ihmisista , ei juuri osaa englantia, joten keskustelut jaavat lyhyiksi. no, pian saa taas puhua palpattaa tuttujen kanssa niin etta omaa rauhaa on vaikea loytaa.

Koulu kehittyy ja vahvistuu koko ajan. Joten huolestunut en ole sen tulevaisuudesta. Amutha opettaja on kahdenvuoden takaisesta hiljaisesta ja tiukasta olemuksestaan muuttunut valloittavaksi persoonaksi joka vitsailee, leikkii ja tanssii oppilaiden kanssa. Lapset nauttivat hanen seurastaan huomattavasti enemman kuin ennen ja ovat innoissaan kun opettajakin uskaltaa lahtea mukaan pallopeliin ja tanssinpyorteisiin. Latha-avustaja on kuten ennenkin hiljainen mutta ymmartavainen ja osaa huolenpidon.

Ja voi niita lapsukaisia. Seitseman viikon aikana ryhmarama kasvoi kolmella kun mukaan tulivat MathiMani, Alagu seka Sharon. Etenkin Alagu teki suuren vaikutuksen. tama vasta 7-vuotias pikkuneiti kavi aikanansa pari vuotta leikki- ja esikoulua ihan tavallisella paikallisella ala-asteella kunnes ekaluokalle pyrkiessa rehtori totesikin etta ei me tata tyttoa tanne huolita, se kuuluu erityiskouluun. pari vuotta tytto oli vain kotona aidin ja pikkuveljen kanssa kunnes lopulta eras Ritaman tuttu kertoi perheelle Shalomista. Alagu osaa aakkoset englanniksi ja jonkun verran tamiliksikin. Numerotkin tulee englannksi paperille ihan oikein pain. Tyton puhetaito ei ole kovin kehittynyt ja toinen puoli kroppaa (oikea kasi ja jalka) linkkaavat jossain maarin. Neiti kuitenkin oppii hurjaa vauhtia, joten tuntuu, etta ehkapa joku paiva tytto voisi viela liittya ihan peruskoululaisten riveihin. Alagu hymyilee ja nauraa aina, ja kaikelle. Enkeli!

Moni Shalomin tytto tuntui kasvavan henkisesti, jo taman kahden kuukauden aikana jonka koululla vietin, silmissa. Kasturin ja Anitan tanssi tuo hymyn huulille ja jo isoksi tytoksi itsensa kokeva 22-vuotias Saranya innostui keinumisesta niin paljon, ettei meinannut pienemmille tilaa tulla. Ganga auttaa aina pienempiansa ja avustaa Lathaa siivouksessa. Pikkuinen Subashri ei juuri kirjoittamisesta perusta mutta jos kyseessa on avustaminen vaikkapa tuolien jarjestelyssa tai taululiitujen noutamisessa han sen ilomielella nauraen tekee. Sharon saapui koululle vasta kolme paivaa ennen lahtoani, ja oli ensimmaisena paivana hyvin ujo ja vetaytyvainen eika puhua pukahtanut. Mutta jo kolmantena paivana tytto juoksi paa kolmanetana jalkana siina missa muutkin leikin pyorteissa ja naureskeli ja jutteli omalla kielellaan.

Jokaisen neidin itseluottamus kohoaa koko ajan. Viimeisena paivanani pidimme vanhempain tapaamisen jonne lahes kaikkien aidit saapuivat. Ja kukin heista kiitteli siita, miten iloisia lapset ovat koulun aloitettuaan. Alagu oli lauantaina ja sunnuntainakin ollut pakkaamassa reppua lahteakseen kouluun ja itku paasi kun kuuli sen olevan kiinni. Ja joukko kasvaa. Olen ollut vasta viikon poissa, mutta jo nyt nelja uutta oppilasta on yllattaen aloittanut ja yksi uusi opettaja palkattu. Rahaahan ei juuri ole mutta luottamus tulevaan on suuri.

Pian Shalom muuttaa uusin tiloihin kaupungin laitamille, isoon laventelin ja kellankirjavaan taloon jossa riittaa tilaa kaikelle toiminnalle. On jooga/tanssisali, on majoitustilaa ja luokkahuoneita ja takapihalla tilaa kahdelle lehmalle jotka nekin ovat tulossa uusimman opettajan vanhempien mukana jotka ovat muuttamassa koulurakennukselle huoltajiksi hekin. Nyt ongelmana on vain se, etta rahaa pitaisi loytya jostain koulubussin ja luotettavan kuskin saamiseksi. Moni oppilas kun asuu nykyisen koulun laheisyydessa ja kavelee mutta tulevalle rakennukselle matkaa on kymmenen kilometria. Mutta kuten sanottu, kun tulevaisuuteen luotetaan varamasti unelmat saavutetaan joku lahjoittaa riittavasti, etta koulu voi jatkaa toimintaansa.

Hyvilla mielin siis jatan Shalomin taas taakseni, hyvin he homman hoitavat. Valilla tuntuu, ettei paljon kannata vinkkeja antaa kun ei niita sitten kuitenkaan toteen laiteta (lienevat liian outoja Intialaiseen koulukaytantoon). Joten annetaan heidan hoitaa tyonsa niinkuin itse kokevat parhaaksi. Hyvinhan ne lapset voivat, ja oppivatkin paljon.

Minun matkani jatkuu pienen rantaloman jalkeen oi niin sateiseen Kolkataan ja sielta Nepaliin jossa protestit taas nostavat mellakoita kun eivat saa valittua uutta paaministeria.

Koti joka harvoin lepää

Kun aamulla herään kukonlauluun on kotitalo jo ollut hereillä aikaa sitten. Avoimesta ikkunasta kuuluu kukkopojan ohella rivakkaa lakaisuääntä kun hiekkapolkua puhdistetaan. Myös portin takainen asfaltti on oman talon kohdalta lakaistava ja kasteltava ja siihen piirretään valkoisella jauheella kollam-kuvio.

Samaan aikaan keittiö sihisee ja pihisee kun aamupala perunat jo maustuvat ja mahdollisesti riisi kiehuu lounasta varten. Vihanneksia on jo pilkottu ja nopeasti jossain välissä kiehautetaan maito myöhään heränneen teetä varten. Lisää vihannestenpilkkomista, lotrausta pyykkien kanssa ja lattioiden lakaisua joka toinen minuutti keittiössä.

Tuntuu ettei kotitalo täällä koskaan nuku. On lakaistava ja pestävä lattiat pari kertaa päivässä. On siivottava se pihatie ainakin kerran. jos ei kaksi, oli miten kiire tahansa minnekin lähteä. On kokattava jokaista ateriaa tuntikaupalla, sillä kaikki kolme päivän ateriaa ovat lämpimiä ruokalajeja.

Ruokaa on aina paljon. Eräänäkin päivänä oli aikaa niin vähän että riisi meinasi jäädä keittämättä, aamiaiselta oli kuitenkin jäänyt valtava kipollinen "idlejä" joten ehdotin josko syötäisiin nämä lounaalla kastikkeiden ja paistettujen vihannesten kera joita oli jo valmiina. JA nöin päätettiin mutta ruokailun aikana voivotteli perheen äiti kuinka tämä ateria ei nyt ole kunnollinen kun ei ole riisiä. Ja kuinka hän koko olevansa huono emäntä kun ei ehtinyt valmistaa kunnolista lounasta (ja siis ainoa elementti joka puuttui oli se keitetty riisi).

Jos jonain aamuna emäntä vahingossa nukkuu tunnin pidempään ollaan hätää kärsimässä kun ei olekaan ehditty lakaista sitä pihapolkua. Ja kotiapulaisille raivotaan jos nämä on tunnin myöhässä kun KAIKKI on silloin myöhässä.

Jeenan lapsenhoitaja otti lopputilin ja nyt "Jeenalla ei ole ketään auttamassa". Siitä lauseesta unohtui vaan että kyllä siellä joka aamu joku kokkaa ja iltapäivisin ainakin viitenä päivänä viikossa joku käy siivoamassa. Mutta "Jeena raukka jotuu yksin hoitamaan kahta lasta" Jotka kyllä käyvät päivisin koulussa ja Jeenallakin on työ jota hän voi tehdä kotoa käsin. Selitä siinä sitten että harvalla Suomalaisella on ketään kotona auttamassa, siivoukset, kokkaukset ja lastenhoito vaan sujuvat siinä työn ohella kun niiden vain on sujuttava.

Koti joka ei lepää kuin muutaman tunnin yössä. Muuten koko ajan riittää puuhaa. On vaikea ajatella että Suomalaiskodin äidin maailma kaatuisi jos se siivous kerran jäisi välistä (vaikka siitä omassakin työssä saa aina kerran viikkoon taistella, ja oma koti on aina kun hävityksen kauhistus). Tai että kukaan äiti jaksaisi aamusta iltaan, päivästä toiseen, kokata kokonaisia aterioita. Etteikö joskus sorruttaisi helpompaan vaihtoehtoon tai noutoruokaan.

Ei ihme, että monella naisella on uni- ja terveysongelmia jo nuorella iällä kun koti on pidettävä putipuhtaana ja miehen nenän edessä on tiettyjen ruokalajien oltava tietyllä kellon lyömällä. Vaikka tässä meidän perheessä on jos jonkin sortin apulaista, puuhaa Ritamakin koko ajan jotain. Ihmettelen monasti, että eikö joskus voisi ottaa vähän iisimmin ja olen koittanut sanoakin siitä, mutta vastaukseksi saa vain hymyn ja lausahduksen "niin" ja taas mennään luuta tanassa kun unohti lakaista se perimmäinen vessa.

ja niin. Ps. EI. Minun ei anneta auttaa. Hyvä että saan omat vaatteeni pestä. Tai joskus kuoria sipulin tai pilkkoa porkkanan kun on tosi kiire.

Naisia, monenlaisia

Naisia, on täälläkin monenlaisia. Olen tavannut heitä laidasta laitaan.

Ja parhaiten on mieleen jäänet ne, joiden kohdalla tulee miettineeksi, että entäs jos, olisin syntynyt tuohon elämään. En osaa edes kuvitella miltä se tuntuu.

Koulun apuopen, ja käsityövastaavan Lathan elämä on pikkuhiljaa helpottunut taloudellisesti, mutta henkisesti ja fyysisesti ei juurikaan. Latha elää kahden huoneen asunnossa kahden jo opiskelunsa päättäneen parikymppisen lapsensa, rekkakuski miehensä (joka on kotona satunnaisesti) sekä anoppinsa kanssa. Asunnon hinta on 2400 rupiaa, tuplat siihen verrattuna mitä ennen. Lathan molemmat lapset käyvät nyt töissä. Tytär tienaa 3500 rupiaa kuussa tietokonehommissa ja poika vähän vähemmän. Tytär lähtee töihin tietokoneen ääreen jo ennen aamu kuutta, joten äidin on noustava jo ennen tätä valmistamaan ruokaa niin aamupalaksi kuin lounaaksi jotta tytär voi sen mukaansa ottaa. 9.30 hän tulee koululle jossa päivä päättyy yleensä noin viideltä, mutta toisinaan vasta kuudelta jos Ritama määrää tälle lisää hommia. Palkkaa Latha saa noin 2000 rupiaa kuussa. Kotiin palattua odottaa siivous, illallisen valmistaminen ja muu, sillä tytär on liian väsynyt istuttuaan tietokoneen ääressä koko päivän, ja miehethän nyt eivät luutaan ja kauhaan täällä koske. Monasti vasta neljänkympin ylittänyt Latha valittaa selkä ja silmä kipuja sekä väsymystä. Ja enpä yhtään häntä siitä syytä.

Koulun opettaja Amutha naitettiin jo 14-vuotiaana nyt jo edesmenneelle miehelleen. 16-vuotiaana hänestä tuli äiti ja 18-vuotiaana lapsia oli jo kaksi. Amutha oli naimisiin mennessään koulussa, mutta joutui sen kesken jättämään perheenhoidon tullessa päätoimeksi. Myöhemmin, lasten jo kasvettua Amutha opiskeli vuoden erityisopetusta ja päätyi lopulta Shalomiin töihin. Kaksi vuotta sitten Amutha oli vielä vakava ja hiljainen nainen, joka kellon lyödessä 15.30 pakkasi kassinsa ja lähti kotiin. Nyt Amutha leikkii ja pelaa ja vitsailee lasten kanssa, jää ylimääräiseksi ajaksi jos tarve niin vaatii mielellään, ja keksii uusia opetusmetodeja. Amutha kertoo kuinka hän tuntee nyt elävänsä kuin toista mahdollisuutta, toista elämää johon hänellä ei ollut mahdollisuutta kun oli pidettävä huolta perheestä niin nuorena. Hän kokee omien lastensa nyt jo kasvettua aikuisiksi, että Shalomissa hänellä on nyt monta uuttta lasta ja hän nauttii näiden lasten kasvattamisesta.

Sitten on ne surulliset tapaukset. Kaliani. Perheen kokki, joka jo pari vuotta sitten tuli ruokaa laittamaan, ja hoiti hommansa hyvin, elää väkivaltaisessa avioliitossa itseään 17 vuotta vanhemman miehen kanssa. Kaliani on miehen toinen vaimo, ja edellisestä liitosta lapsia on neljä tai viisi. Omia lapsia ei ole kuin yksi. Mies on täysi alkoholisti, joka ei missään nimessä hyväksy vaimonsa töissä käymistä tässä talossa. Lähes kahteen vuoteen Kaliani ei ollutkaan tullut töihin, mutta yllättäen pari viikkoa sitten hän ilmestyi taas, salaa mieheltään. Joinain päivinä Kaliania ei näkynyt, sillä mies oli syystä tai toisesta jättänyt menemättä omiin töihinsä. Tänään aamulla Kaliani tuli, mutta lähdettyään hakemaan torilta leipää ja kananmunia hän ei enää palannut. TAvarat hän lähetti jonkun mukana talolle. Ruoat hän lähetti naapurillemme, joka kertoi että Kalianin mies oli tullut tiellä tätä vastaan ja pakottanut takaisin kotiin. Illalla eräs koulumme oppilaista tuli tuomaan viestin ja puhelinnumeron. Tuonne soittamalla selvisi, että Kalianin mies oli hajottanut koko heidän kotinsa irtaimiston ja pahoinpidellyt vaimoaan pitkään. Ilmeisesti Kaliani oli lopulta lähtenyt pakoon ja toivoi että Ritaman luota löytyisi paikka jonne tulla. Mies on kuitenkin ennekin tullut tälle talolle riehumaan ja syyttämään Ritamaa siitä, että hänen vaimonsa lähtee pois miehensä luota. Ja siitä että tässä talossa on vaimolle tarjottu töitä. Kaliani ei tänne ainakaan toistaiseksi ole saapunut. Mutta illalla kun asiaa puimme yhdessä Ritaman, miehensä Davidin ja Davidille töitä tekevän, vahvasti naisasia naisen, Shantin kanssa, alkoi ulkoa kuulua lasin helinää. Kalianin mies heitteli lasisia viinapulloja portille ja lähti karkuun. Parinkymmenen minuutin kuluttua tämä saapui ilmeisesti uudelleen ja heitteli uusia pulloja. Sen pidemmälle mies ei sentään toistaiseksi ole mennyt, mutta ulkona istuu vahtijoukko dottamassa, valmiina soittamaan poliisille. Kalianin turvana on sentään parikymppinen poikansa, joka kuulema asettuu ennemmin äitinsä kuin isänsä puolelle.

Samansuuntaisessa tapauksessa, elää eräs opiskelunsa vasta päättänyt nainen, Pondicherry. Pondi oli joutunut nuorena naimisiin, kesken opintojensa, saanut kaksi lasta, ja eli hyvin väkivaltaisessa ja alistavassa liitossa. Miehen käytöksen johdosta Pondi pakkasi tavaransa ja jätti miehen. Tämäkin mies on kuulema tullut tälle talolle riehumaan ja syyttämään siitä, että täällä ei kunnioiteta avioliiton lakeja jotka sanovat, että vaimo ei voi miestänsä jättää ja että mies on perheen pää ja päättäjä. Tämä aviomies kuitenkin vei uhkailunsa astetta pidemmälle. Eräänä päivänä hän oli mennyt sapelin kanssa Pondicherryn äidin luo ja silponut tätä. Ei kuolemaan saakka, mutta kaukana ei ollut. Mies oli paennut paikalta ja ilmeisesti oli vienyt aikaa ennen kuin tämä oli saatu kiinni. Tällä välin syyttelyt kuitenkin kohdistuivat Pondicherryyn sanoen että "mitäs jätit miehesi, sinun omaa syytäsi tämä on". Pondi asui tuona aikana Ritaman luona, tavallaan paossa tilannetta ja samalla päättämässä opintojaan. Syyttely Pondia kohtaan jatkui kunnes eräs lehti teki hänestä haastattelun. Artikkelin jälkeen Pondi kertoi, että ihmisten suhtautuminen häneen on muuttunut, ja ihmiset ymmärtävät tarinaa paljon paremmin. Nyt Pondi asuu sukulaistensa ja lastensa luona kylässä josta perhe on lähtöisin. Miehen olinpaikkaa en tiedä.

Näitä tarinoita tässä maassa riittää. On 12-vuotiaita tyttöjä jotka katoavat koulusta, ja naitetaan miehille jotka eivät vaadi niin suuria lunnaita. On kotiväkivaltaa joka naisten on vain nieltävä koska mies saa tehdä mitä huvittaa ilman rangaistusta. Viime aikoina on lehdissä kirjoiteltu paljon kunniamurhista, joita tietyissä osavaltioissa pohoisessa tapahtuu. Eräskin tyttö oli nainut rakkaudesta pojan joka on alempaa kastia kuin tytön perhe, ja niinpä perheen miehet murhasivat tytön tämän tuotua perheelle häpeää. Rikkaiden ja opiskelleiden Ritaman sukulaisten perheessä itketään sitä kun 26-vuotias tytär ei ole vielä naimisissa, ja perheessä ravaa sulhasehdokkaita joita äiti on valinnut harva se sunnuntai. Tyttö itse itkee sitä, ettei hän enää jaksa tätä rumbaa ja suunnittelee karkaavansa kauemmaksi töihin. Tytön pari vuotta nuorempi sisko on päättänyt pian etsiä itse miehensä tai ottavansa ensimmäisen joka liittoa tarjoaa, oli se mies millainen hyvänsä.

Kyllä sitä voi niin syntyä niin moneen erilaiseen elämään.

Nalla Shalom Pillange - Kiltit Shalomin tytöt

Tämä kirjoitus piti julkaista jo viime viikolla mutta sen esti äärimmäisen tärkeä tapahtuma joka sulki internetverkon osavaltion pääministerin toimesta. Kyseessä oli "Maailman Tamilin kielen konferenssi" jossa muuten suureksi julkkikseksi on noussut Asko Parpola Helsigin yliopistosta joka palkittiin konferenssissa. (Wiki: "Asko Heikki Siegfried Parpola (s. 1941) on suomalainen indologian ja Etelä-Aasianemeritusprofessori Helsingin yliopistosta. Hän on maailman johtavia Indus-laakson kirjoituksen asiantuntijoita. Parpola on Intian-tutkijoiden ja kielitietelijöiden keskuudessa tullut tunnetuksi erityisesti teoriastaan, jonka mukaan Indus-laakson kirjoitus kuvaisi jotakin muuten tuntematonta dravidakieltä.") Asko oli tainnut tutkimuksissaan päätyä tulokseen joka sijoittaa Tamilin kielen juurikin tuonne. Hyvä Asko! MUtta siis, koska tämä oli elintärkeä tapahtuma, ja kaikkien tuli seurata puheita ja kulkueita, kaikenmaailman sirkushuveja, ei internet toiminut kolmeen päivään. Täysin kohtuullista, eikö. Sen jälkeen lähdin vielä Keralaan "sukuloimaan" ja nettitauko venyi.

Nyt siis olen taas täällä Maduraissa, eteläisessä Intiassa Tamil Nadun osavaltioissa auttelemassa Shalomin koululla ja asustamassa sen perustajan Ritaman, tyttärensä Sujathan ja miehensä Davidin kanssa. Niille, jotka eivät vielä paikkaa tunne, Shalom on koulu erityistä tukea tarvitseville nuorille naisille. Noin puolella tytöistä on down syndrooma, ja muilla yleensä diagnosoimattomia syndroomeja. Shalom toimii päiväkeskuksena näille tytöille, joille valtio tahi ympäristö ei muuten tarjoa paikkaa. Tytöt opettelevat kirjoittamaan ja laskemaan mutta myös asioimaan marketilla, pitämään huolta hygieniastaan ja kodin puhatudesta ja oppivat itsenäisiksi ja varmoiksi nuoriksi naisiksi. Shalomin perustaja Ritama on pitkän linjan aktivisti. Nuoremmalla hänen tyttäristään, Sujatha 27 vuotta, on myös down syndrooma, ja tämän myötä Ritaman aktivismi on siirtynyt lähes täysin puolustamaan kehitysvammaisten oikeuksia. Täällä vietän vielä ainakin kuukauden, oppien uutta ja mahdollisesti opettamalla jotain puolestani.

Tässä kirjoitus joka on odottanut julkaisuaan:

Paluu Shalomin koulun tyttöjen luo oli pitkä. Kolkatasta matka jatkui junassa Chennaihin Ritaman vanhemman tyttären Jeenan ja tämän perheen luo. Aika kului nopeasti yhdessä Jeenan ja valtavasti kasvaneiden tyttäriensä Thapasyan ja Kaavyan leikkiä seuratessa sekä yrittäessä saada keskustelua aikaan uuden lastenhoitajan Padman kanssa joka ei englantia puhu paria sanaa enempää, vielä vähemmän kuin minä Tamilia. Ihan hyvin se onnistui vaikka neiti onkin aika ujo. Ilmastoidussa makuuhuoneessa nukkuminen tuntui luksukselta, vaikka olikin ihan turhaa sähkönkulutusta.

Parin päivän kyläilyn päätteeksi yöjuna toi minut Maduraihin ja autoriksa tutuille kulmille Madurain lähiöön Narimeduun joka tarkoittaa Kettumäkeä. Kettuja ei näy, mutta Intian siskoani Sujathaa oli purrut rotta varpaasta yöllä muutamaa päivää ennen vierailuani. Nyt rottia ei näy, sillä seinät on maalattu uusiksi, kirkkaan limellä vihreällä. Maalauksen ja remontin syynä eivät olleet pelkästään rotat mutta myös se, että Shalomin koulu on nyt väliaikaisesti muuttanut toimimaan Ritaman omassa olohuoneessa ja kattoterassilla. Kaksi vuotta sitten koulu toimi vielä parin korttelin päässä erillisessä talossa, mutta tämän talon vuokranantaja katkaisi vuokrasuhteen koska hänen oma tyttärensä halusi muuttaa taloon. Tilalle oli löytynyt uusi rakennus, mutta sen vuokra osoittautui liian kalliiksi, eikä taloon tullut edes vettä, joten Ritama lopulta päätti, että toistaiseksi koulu toimikoon kotitalossa.

Tulevaisuudessa Shalom tulee muuttamaan pois kaupunkimaisemista. Jeena on miehensä kanssa hakemassa lainaa pankista Chennaissa ja tällä lainalla on tarkoitus maksaa talo, joka on jo varattu. Talo sijaitsee n. 10 kilometriä kaupungin ulkopuolella. Samalta suunnalta, on Ritama jo pitkän aikaa ollut ostamassa maapalaa. Ajatuksena onkin että uusi talo toimisi Shalomin asuntolana kun taas maatilkulle rakennettaisiin juuri koulua varten sopiva rakennus tiluksineen, jotta tytöt todella pääsisivät kokeilemaan siipiään ja taitojaan. Rajatussa tilassa on rajatut toiminnat, mutta kun lääniä riittäisi, olisi mahdollisuuksia niin paljon enemmän.

Shalomin tytöt ovat kasvaneet ja kehittyneet huomattavasti. Ennen ujot Anita ja Kasturi tanssivat nyt eturivissä valtava hymy kasvoillaan. Priya ja Saranya taas ovat oppineet kirjoittamaan pitkiä sanoja ilman ohjaustakin pelkkien tavujen sijaan. Uusia tyttöjäkin on tullut ja he vaikuttavat päässeen mukaan porukkaan hyvin. Koulun opettajatkin tuntuvat reipastuneet entisestä. Päivät ovat paljon strukturoidummat ja monipuolisemmat ja materiaalia opetukseenkin on enemmän kuin ennen. Suurin osa itsetehtyä, mutta ajavat asiansa. Tytöt ovat itsevarmoja ja nauttivat oppimisesta kun opettajatkin ovat paljon varmempia ja nauttivat opettamisesta.

Jos jotain ikävämpääkin. Sowmyan äiti on ottanut tytön pois koulusta. Tuo perhe maksoi aikanaan nimellistä maksua 200 rupiaa kuussa ( vajaa 4 euroa) mutta äiti kokee tuon olevan liikaa. Liian suuri sijoitus lapseen jolla ei ole mitään tulevaisuutta. Tyttö istuu nyt päivät pitkät kotona. Muistan kyllä jo parin vuoden takaa, kuinka Sowmya kulki rikkinäisissä sandaaleissa viikko kausia kunnes hän sai koululta uudet. Johan osti äitikin uudet ja palautti koulusta saadut. (edit. Sowmya ilmestyi tänään kouluun! oi sitä iloa ja naurua kun tämä tapahtui!) Muthulakshmin äiti taas haluaa tyttärensä työskentelevän ja tälle oli hankittu työpaikka tehtaassa jossa raskaasta työstä ei makseta vastaavaa palkkaa. Ritama olisi palkannut tytön Shalomiin tanssinopettajaksi, mutta tämän hetkinen rahatilanne ei sitä mahdollista. Niinpä tytölle on yritetty hankkia työpaikkaa kauneushoitolasta, mutta tämä ei kelpaa perheelle. Muthulakshmi on erittäin fiksu ja kykeneväinen nuori nainen jonka erilaisuutta ei edes heti huomaa, joten hänestä olisi paljon muuhunkin kuin tehtaan linjalle monotonista työtä tekemään.

Paljon siis täällä pitäisi keskittyä tiedostamisen levittämiseen. Jotta yhteiskunta ymmärtäisi mikä potentiaali piilee näissä nuorissa fiksuissa tytöissä kun heille vain annettaisiin mahdollisuus ja riittävä koulutus. Moni jää koulujen ulkopuolelle, ja vaikka he lapsena jonkinasteiseen opetukseen pääsisivät, teini-iässä he siitä jo pois putoavat. Tytöt jäävät kotiin yksin vanhempien mennessä töihin ja ovat helposti hyväksikäytettävissä. OSalle heistä yritetään löytää aviomiehiä joka ei ole helppoa, ja tytöt päätyvät vaimoiksi miehille joita kukaan muu ei kelpuuttanut ja he joutuvat elämään hyvinkin alistettua elämää. Ympäristön tulisi ymmärtää, että myös tyttöjä joiden erilaisuus näkyy päällepäin voi palkata työhön. Suurin osa Shalomin oppilaistakin olisi kykeneväinen ainakin yksinkertaisiin tehtäviin kunhan heille annettaisiin mahdollisuus ja heidän itseluottamustaan tuettaisiin. Kehitysvammaisen lapsen syntyminen on kuitenkin täällä suuren murheen aihe, eikä lapsiin juuri panosteta. Onneksi on ihmisiä jotka ovat valmiita taistelemaan tätä asennetta vastaan ja ehkä jonain päivänä täälläkin ymmärretään ennemmän ja näille lapsille ja nuorille annetaan vähän enemmän kunnioitusta.